Unelma kiireettömästä vapaa-ajasta perheen, ystävien, ruoan ja juoman parissa
Vuonna 2021 koronakriisin runtelemassa maailmassa pieni tapahtuma-alan yrittäjä kyllästyi toimettomuuteen ja päätti lähteä tekemään asialle jotain. Aikaisemmin ulkomaanmatkalta löytynyt idea ”palavasta” pöydästä oli kytenyt pinnan alla jo useamman vuoden.
Syntyi unelma Suomeen soveltuvasta ”liekehtivästä” ruokapöydästä, jonka äärelle kokoontua, istua yhdessä ja grillata samaan aikaan omia annoksiaan.
Oli siis aika ryhtyä puheista tekoihin. Erään suunnitteluviikonlopun jälkeen mukaan oli löytynyt myös toinen innostunut. Erinäisten kokeiluversioiden ja tuotekehittelyn kautta, tältä kaksikolta syntyi ensimmäinen ruokapöytä integroidulla hiiligrillillä.
Tällä hetkellä oma tuotantomme sisältää kahta eri mallista hiiligrillipöytää, joista on valittavana eri värejä. Kaikki tuotteemme tuotetaan 100 % uniikkina käsityönä kotimaisista raaka-aineista omilta pientuottajiltamme.